Friday, June 29, 2012

[ Last Days in Tokyo ]

JOU!


Aika on hurahtanut semmosta vauhtia eteenpäin, että meidän blogi on jäänyt aivan kamalasti sen jälkeen! Viimeksi kirjoittelin matkan alussa ja noh nyt jo kotiinlähtö koputtelee hiljaa ovella. Nyt (perjantaina) just mutustelen edamamea (erittäin hyviä vihreitä, vähän herneen näköisiä papuja) ja odottelen, että millon voisin pärähtää Shinjukuun, jossa tapaan sitten Rinan - jolla oli tänään vika koulupäivä, ja sitten tavataan myös kaksi aussia, joita me johdatetaan sitten Shinjukun Kabukichon villissä yöelämässä läpi hostometsien ja valomerien. Voisi vaikka käydä syömässä Izakayassa - okei ehkei, koska oltiin eilenkin izakayassa muutaman japskin kanssa. heh. mutta we'll see!

En enää edes muista mitä kaikkea ollaan oikein tehty! kamalaa... etenkään kronologinen järjestys ei nyt tule kuuloonkaan. Nomutta! alotan siitä, mikä tulee ekana mieleen: käytiin pari päivää sitten Uenon eläintarhassa ja meidän molempien suureksi yllätykseksi siellä oli PANDA! ei ole ollut moneen vuoteen, mutta nyt ne on saanut sinne uuden jostain. siellä se vaan tyytyväisenä rouskutti bambua, kun kaikki villiintyneet japskit räpsi siitä kuvia. Uenon eläintarha on  siis Uenossa ja sinne pääsee helposti junalla (mutta myös metrolla). Shinjukusta katsottuna matka sinne kestää Yamanote Linellä noin 20min. eläintarhan sisäänpääsymaksu on vaan 600 jeniä, mikä näillä kursseilla on 6e. eli ei todellakaan paljon. ja siellä on kaikennäköistä elukkaa: pientä, isoa, karvaista, karvatonta sekä luikertelevaa. Suosittelen todella paljon siellä käymistä, jos ikinä tulet Tokioon. Suomen Korkeasaari ei ole mitään siihen verrattuna!

Nojoo sitten käytiin myös Ikebukuron Sunshine Cityn Aquariumissa, koska Rina ei ollut vielä käynyt siellä. Varoituksen sanat! Tämä kyseinen Aquarium on kallis; 18e aikuiselta ja sinne on hieman vaikea löytää, mutta kärsivällisyyttä peliin, jos lompakonnyörit sallivat niinkin kalliin sisäänpääsymaksun! Nähtävyys on kuitenkin näkemisen arvoinen, joten suosittelen. Ikebukuro on muutenkin mielestäni suht mukava kaupunginosa, joten sielläkin kannattaa käydä tsekkailemassa paikkoja. Sinnekin pääsee helposti yleisillä ja vaikka onkin hieman kauempana Shibuya-Shinjuku  -alueelta, niin matkan hinta ei kuitenkaan ole paljon enempää.

Käväsimme myös vanhojen hyvien aikojen vuoksi Koenjissa. Oikeastaan kävimme siellä kolme kertaa. Ensimmäisellä kerralla menimme moikkaamaan Monogramin soittajapojuja ja toisella kerralla kävimme yhden Sallan kanssa Shishabaarissa (Alladin) eli vesipiippubaarissa. ja samalla kuuntelimme hieman Monogramin liveä. ensimmäisellä kerralla, kun kuuntelimme Monogramia, niin sen eräs fani, joka sattui olemaan luultavasti lähemmäs 70-vuotias mummo, päätti tarjota meille järjettömät läjät ruokaa omasta ravintolastaan ilmaiseksi ja antoi bento-laatikkoihin mukaan vaikka mitä. Mukava mummeli. sanoi vielä, että jos ikinä tullaan sinne uudestaan, niin hän antaa meille aina ilmaiseksi ruokaa. heh. (telkkarista tulee jotain outoa animea....)

nyt läjäytän tähän kaikkia kuvia ja koska mulla alkaa kohta tulee kiire, niin en jaksa nyt laitella niitä noihin oikeisiin väleihin! lol.

Ebisu Garden Place - Hana yori dango -fanit tietää kyllä.. :--D

Käytiin syömässä currya läheisessä ravintolassa. väsytti hieman.

oli hyvää ja suht halpaa currya! :) ja sen jälkeen lähdettiin Harajukuun.

Menossa Odaiballe Venus Fort -ostoskeskukseen. Istutaan just
junassa.

oikeesti meillä ei ollut yhtään hauskaa t. mököttävät Sari ja Toki

Rina loistaa sen punaisessa paidassaan! :D

Päästiin vihdoin siihen Odaiban isoon maailmanpyörään.
Tässä hieman näkymiä sieltä ylhäältä...

Tuolta voi erottaa Tokyo Towerin... hehhehe


Syötiin myös jäätelöä Odaibassa semmosessa isossa pelihallissa. :) NAM!

karkkiaaaaaaaaaaaaaaaa~~

käytiin semmosessa kasvitieteellisessä puutarhassa... :D

Tässä kyseinen mesta ulkopäin.

ja joitain kukkia sieltä. Pics by Rina.



Rina koulutiellä :-----D heh


jonkun kengät.

Sitten nää on sieltä Sunshine Cityn Aquariumista. Rina rakastaa rauskuja.
niistä oli miljoona kuvaa :-D



otus

toinen otus

sitten onkin jo Uenon eläitarha. ja awwwww toi oli liikkis.

Rina & Save the Panda -rahakolehdit

I own this place! laitettiin pandoille muutamia lantteja. :) koska
ne pitää pelastaa! koska ne on söpöjä. ps. pahoittelen
ärsyttävää duckfacea..........



sinne oli tullut taas jääkarhuja! tai yks semmonen. parka. ;_;
 Nyt mun pitää kyllä lopettaa, koska pitää lähteä 15 min päästä ja äää meen taas yksin junalla, joten kauhistuttaa! pitää yrittää löytää Shinjukun asemalta East Exit. ja se ei ole kuulkaa helppo juttu se! jos kadottaa kyltit niin sitten on aivan täysin hukassa ja on pakko vaan kysyä apua. hui.

Mutta seuraava postaus tulee sitten taas JOSKUS, koska en usko, että enää tän matkan aikana tehdään ellei sitten kotosuomessa jotain täydennellä, mutta kiitos mielenkiinnosta ja laittakaahan kysymyksiä ja kommentteja tulemaan, jos siltä tuntuu! :) Mä lähden nyt kohtaamaan Tokion kauhut ja ihmismassat ja syöksyn kohti kohtaloani! kotimatka meillä alkaa maanantaina aamulla Naritan lentokentältä ja tullaan myös sillon illalla sitten Suomeen. Frankfurtissa tapahtuu vaihto ja tällä kertaa odotellaan siellä semmoset 5½ tuntia. heh. hauskaa tulee.... Bratwurstia naamaan ja kaikki hymyilee!

Kiitos kiitos kiitos kiitos....... etc

XXX
TOKI

Monday, June 11, 2012

[Rainy Days - in TOKYO ]

Heroo heroo taas!

Eli nyt ollaan oltu jo hieman yli viikko Tokiossa eli Toksussa ja tuntuu silti, että matka on vasta just alkanut. Eka viikko menee aina semmoseen totutteluun ja ihmettelyyn ja nyt vasta tämä pieni kämäinen asuntomme alkaa oikeasti tuntua kodilta! Kuuntelen just Linkin Parkia Youtubesta ja odottelen, että Rina tulis koulusta, jotta voitais mennä käymään 100 jenin Lawsonissa ostamassa vähän ruokatarvikkeita. ja jos ihmettelet, että mitä tarkoittaa 100 jenin Lawson, niin onneksi olen aulis ja selitän: se on hieman isompi ruokakauppa, jossa jokaikinen tavara maksaa 100 (verojen kanssa 105) jeniä. Sieltä siis saa hedelmiä, kasviksia, lihaa, leipää, pesuaineita ja muuta mitä nyt luokittelet ruokakaupan hyllyille kuuluvaksi. AIVAN IHANA KAUPPA!


En nyt ihan tarkalleen muista kaikkea mahdollista, mitä tässä on tapahtunut, mutta senpäs takia ajattelinkin lisätä nyt muutamia kuvia, jotta vanha muistini virkistyisi.

Paula ja Sari @ The Lock Up in Shibuya.

Rinan yllätyssynttärikakku @ The Lock Up :)

Lock Upin jälkeinen pizza - koska oli nälkä. ja se oli tosi hyvää. 

syvällistä tulkintaa.
Perinteinen Star Bucksissa käynti. tällä kertaa Shinjukun asemalla.
Caramel Frappuchino ja Vanilla Frappuchino.  470 jeniä /kpl. kallista hyvää siis.

Shibuyassa istuskeltiin sivukadulla ja seurattiin maailmaa.

@Shibuya

      
Shin-Okubossa, Rinan koulun vieressä käytiin korealaisessa ravintolassa.
ja syötiin vadillinen jotain tulista settiä. :D 
          




Koreana korealaisessa - ja myös maireena. ruokaa oli hieman liikaa meille kahdelle.







Shibuyan juna-asema joskus viiden aikaan aamulla. (lauantaina)

Three Threads -baari Yotsuyassa. se on niiiin pieni mökki noitten
hirmujen välissä. :--D söpö.

Rina, Sari ja Paula kävi lauantaina Pendulumin keikalla Shibuyassa.
maksoi 2000 jeniä sisään - eli n.20€. ja ne soitti kuulemma 2 tuntia.
oli kuulemma äärimmäisen hikistä puuhaa, mutta kivaa!

Käytiin Ikebukurossa syömässä ja ottamassa Purikura-kuvia Myrren ja Thomaksen
vikana iltana Japanissa. punapää: Myrre, Blondi:  Sari, Brune: Rina ja vanutuppo: Toki
oli oikein mukavaa :))  ps. Thomaksen ottama kuva siis tämä.


Noniin pahoittelen, että tässä on niin vähän kuvia Rinasta, mutta siihen on syynsä: koska mä oon daiju niin en tajunnut/muistanut ottaa mukaan kameran johtoa, jotta saisin siirrettyä kuvat koneelle, enkä saa myöskään sen muistikorttia kytkettyä tohon (saisikohan Rina..?) ja tämä kone ei hyväksy mun kännykkää, että voisin edes siitä siirtää kuvat koneelle. joten ollaan siis sitten ilman. Nää on kaikki siis Rinan ottamia kuvia, ja niitä on toki vielä lisääkin, mutta nyt tässä on vaan nämä. 


Mutta joo, käytiin siis korealaisessa syömässä ja maksettiin annoksista, jotka oli isompia kuin meidän omat päät, 780 jeniä eli n. 8e. Samaan hintaan saatiin juoda teetä niin paljon kuin huvitti ja saatiin 5 pikkuista alkuruokaa: tofua, Kimchiä, ituja, jotain juuresta ja keitot. Oltiin myös ilmeisesti niin onnetomia, että ravintolan tarjoilijapojan piti opastaa meitä koko aika - noeikä kun se vaan tykkäs meistä niin paljon. ollaan kuulemma söpöjä. jou. :----D


Ei olla nyt vielä ihan kauheasti shoppailtu mitään, koska onhan tässä vielä matkaa jäljellä, mutta huomenna mennään uudestaan Harajukuun, koska ekalla kertaa ei kierretty kuin vain muutama kauppa läpi. nyt mennään vähän pidemmän kaavan kautta! eli sieltä varmaan sitten tarttuu mukaan vaikka mitä! Nyt on ollut myös vähän sateisia päiviä ja jopa muutama aika kylmä päivä - etenkin illalla. 


Tänään käytiin Akihabarassa, jonne päästiin täältä Yotsuyan asemalta suoraa Sobu linella ja matkan hinnaksi kertyi 150 jeniä per suunta, eli ei kovinkaan paljon. Käytiin tsekkaa kaikkia peliparatiiseja ja sain ostettua muutaman naurettavan tuliaisen. Rina yritti saada yhdestä pelikoneesta semmosen äärimmäisen söpön läskin kissaunilelun, mutta se osoittautui vaativaksi tehtäväksi ja kisu jäi koneeseensa odottamaan. Ehkä joku toinen päivä sitten.....! varo vaan kisu. hehhhhheeh. 


Haluaisin siitä sanoa täällä, koska ollaan puhuttu siitä aika paljon Rinan kanssa, että meiän mielestä se on väärin, että täällä ihannoidaan ja ns. luodaan todella seksuaalinen image pikkutyttöjen kouluasuihin. Esim. AKB48 (jos joku tietää) on mun mielestä ainakin ihan kamala, koska siinä luodaan semmonen kuva koulutytöistä, että ne on tosi seksuaalisia ja että on ihan okei kokea kiihottumista kattoessaan alaikäisiä tyttöjä. AKB48 on siis 'bändi', jossa on 48 tyttöä (hyvin nuoria), jotka tanssii ja laulaa ja joissain musavideoissa esim. söpöilee keskenään alusvaattesillaan jossain sängyssä. ja tää koko juttu on luotu japanilaisia otakuja eli sarjakuvanörttejä varten ja ne tytöt itekin tietää sen - kaikki tietää sen! ja niitä niitten esiintymispukukopioita myydään pornokaupoissa! ja kaikki tietää mitä ne otakut tekee, kun ne kattoo niitä nuoria söpöjä tyttöjä lyhyissä hameissa..... mut se on ihan ok!? MITÄ!? Akihabaran, eli ns. nörttikaupunginosan juna-aseman seinällä on postereita, että tytöt varokaa, kun kuljette portaissa, että jotkut pojat/miehet saattaa yrittää ottaa valokuvia teidän alusvaatteista. Ja täällä ehkä kaikilla koulua käyvillä tytöillä on koulupuvut, joissa on kesäsin ainakin aika lyhyet hameet. ja minkä ne sille mahtaa, kun se on sääntö? ja sitten joku pervo mies menee kuvaamaan pikkutyttöjen alkkareita rappusissa..... apua. 


oon niin tuohtunut tästä asiasta. kuten ehkä huomaattekin. mut täällä on niin paljon semmosta patoutunutta turhautumista sen jokaisessa muodossa, koska japanilaiset on niin harkittuja ja koordinoituneita. Sitten se turhautuminen laukeaa tommosena kamalana ahdisteluna. samoin junissa on ollut juttuja, että naisten täytyy ilmoittaa asiasta, jos niitä salaa kouritaan esim ruuhkajunissa. ite en oo tätä vielä kokenut - sen miehen onneksi, koska nostaisin kyllä metakan. 


nojaa. kohta mun täytyykin jo lähteä ruokakauppaa kohti ja nälkäkin on jo tässä kirjoitellessa ja avautuessa tullut, joten eikun siis 100 jenin Gyozaa ostamaan! AH kuvitelkaas vielä nopeasti tämä: Suomessa menet Tokyokaniin ja ostat sieltä pakastegyozapussin (öööö ne on siis höyrytettyjä lihakasvis-nyyttejä tjn), jossa on 30 gyozaa. maksat siitä 15€ ja menet iloisesti tai vähemmän iloisesti kotiin syömään niitä. noh, minä menen täällä kauppaan ja ostan tuoreita Gyozia 18kpl paketin ja se maksaa 1 euron. ja menen iloisesti hypellen kotiin syömään. sounds good, eh? niin mustakin. ruoka täällä on siis __HALPAA! paitsi hedelmät. yksi banaani 1,5e. pieni vesimeloni 10e. yksi iso persikka 5e. yksi tomaatti 1e. 5 kirsikkatomaattia 1e.ja lista vaan jatkuisi jatkumistaan........ :--D mut sen sijaa täällä voi syödä 10 eurolla 3 kertaa ulkona ILMAN, että menee mäkkäriin. että sillälailla. 


Mutta seuraavaan kertaan ja kyselkäähän, jos tulee jotain kymysyksiä eli kysymyksiä niin me taas sitten vastaillaan kun keretään! :) ps. rakastan japanin anime-kanavia: lauantaina klo 10PM - 3AM pelkkää animea putkessaaaaaa!!!! hehhhhhh. kiitoskiitos. niin siis saatiin vihdoin TV toimimaan! ne tuli kuudentena päivänä korjaamaan sen, kun laitettiin sinne lievästi äkästä viestiä, että me halutaan kohta vuokrarahoja takaisin! ja torakoita ei oo näkynyt muutamaan päivään  - eli kohta mun nenän edestä kipittää yksi. lol. 


Kiitos kiitos ja C U AGAIN!



XXX

TOKI

Monday, June 4, 2012

Heipä hei! Pitkästä aikaa olemme taas päässeet tutustumaan Tokion ihmeellisempään maailmaan! Tällä kertaa matkamme alkoi 30.5. ja päättyy 2.7. Helsinki-Vantaalle. Tulimme tänne Lufthansan lennolla Frankfurtin kautta ja voin sanoa, että tähän asti ehdottomasti paras lentoyhtiö Austrian Airlinesiin ja Air Franceen verrattuna! Elämme nyt viidettä päivää Tokiossa ja tässä pieni kertaus niiltä ajoilta:

Asumme tällä kertaa siis Rinan kanssa (vain Rinan, sillä muita matkalaisia mukaamme ei tällä kertaa tullut, nyyh) Shinjukussa, Yotsuya San-chomessa, joka sijaitsee hyvien liikkumareittejen varrella ja josta on n. 1,5km itse vilkkaaseen Shinjukuun (joka kaikille selvennykseksi on vilkkain Tokion kaupunginosista ja jossa on kaikista eniten pilvenpiirtäjiä. Sanotaan, että Shinjukun aseman poikki kävelee päivittäin useita miljoonia ihmisiä. huom! päivittäin...) Yotsuya San-chome tai 3-chome, on yllättävän ihmisrikas, mutta rauhallinen alue, jossa tällä hetkellä ainakin näyttää olevan enemmän ravintoloita kuin ihmisiä. Asumme tällä kertaa Nekotalon sijaan Sakura Housessa, joka on suurehko yritys, joka vuokraa asuntoja yhden tai usean kuukauden käyttöön, mutta myös Share House ja Dormitory -tiloja pienemmän budjetin matkaajille. Ihan aluksi haluan sanoa Sakura Housesta sen, että vuokrat ovat aika korkeat verrattuna esim. Nekotaloon ja hintoihin tulee vielä lisää extraa kaikesta hieman typerästäkin, esim yhdestä lisähenkilöstä 20 000 jeniä, eli noin 200e. ja samoin yksi lisäyö huoneessa 2100 jeniä eli näillä kursseilla n. 21e per henkilö. samoin varausmaksu on 300e, josta saa sitten 200e takaisin, mikäli asunto on hyvässä kunnossa, kun vuokramme loppuu.

Sakura Housen toimisto sijaitsee Shinjukussa suht lähellä isoa juna-asemaa ja siellä kirjoittelimme vähintään tuhat kertaa nimmarimme kaikennäköisiin papereihin, joissa lupasimme esim. olla hiljaa 9.00-21.00 välisenä aikana, olla rikkomatta mitään, olla varastamatta mitään yms. Saimme paperin, jossa allekirjoitimme myös listan, jonka mukaan esim. huoneemme AINOA PIENI PEILI on 40e arvoinen, mikäli rikomme sen.... huoh. ja WC-pönttöharja on 10e arvoinen. lol.

Tulimme sitten asuntoomme, kun olimme saaneet paperit kirjoitettua ja avaimet taskuihimme ja noh huone oli pienoinen pettymys, sillä kuvat ja kuvaus olivat luvanneet hieman muuta, mutta nyt viidentenä päivänä olemme vihdoin alkaneet tottua tähän meidän alle 20 neliön luksuslukaaliimme, kuten sitä kutsumme. Asunnossa on ainoastaan 2x : haarukka, veitsi, lusikka, lautanen, kulho, muki ja lasi. niin ja kaksi kattilaa ja paistinpannu. myös suihkuverho puuttuu ja kaikeksi pettymykseksemme TV:mme ei toimi... se on hienoin asia koko asunnossa ja siinä ei näy kanavat. ilmoitimme jo heti ensimmäisenä iltana Sakura Houseen, että TV on rikki, ja he lupasivat tulla korjaamaan sen ja tuoda samalla suihkuverhon, mutta näin viidentenä päivänä mitään ei ole vieläkään tapahtunut. ja meitä ketuttaa se suunnattomasti, sillä asunnon vuokra ei ollut halpa niin he eivät voi tulla edes yhtä televisiota korjaamaan! huoh.

nojaa muihin aiheisiin. Jenin kurssi on tällä hetkellä kai huonoin pariin kymmeneen vuoteen, joten ostokset eivät ole niinkään halpoja, paitsi minulle, kun tajusin nostaa koko matkabudjetin käteisenä jo aikoja sitten, jolloin kurssi vielä oli hyvä. Tämä seikka ei ole kuitenkaan estänyt meitä ostelemasta asioita, sillä olemmehan sentään Tokiossa. En nyt kuitenkaan aio kertoa kaikkia ostoksia yksityiskohtaisesti, mutta vaatteita ne enimmäkseen ovat.

Tokion sää on tällä kertaa suosinut meitä, sillä on kesäkuu ja ns. sadekuukausi (kerran satoi pieni kuuro, kun olimme Harajukussa) joten ilma on siinä 20-24 lämmintä ja aurinko pysyttelee enimmäkseen pilvien takana piilossa, mikä on ihan hyvä. olemme nauttineet hikoilu-vapaasta Tokiosta enemmän kuin ennen! Olemme jopa käyttäneet pitkiä housuja kaikkina päivinä. Rina lähti hetki sitten Shin Okuboon kielikouluun, joten olen nyt hetken yksin kotona, mutta lähden tästä seitsemän pintaan Marunouchi Linella Ikebukuroon, jonne Sari ja Rina tulevat myös kahdeksaksi ja sitten näemme Myrren ja Thomaksen viimeistä kertaa Tokiossa. Heidän matkansa täällä päättyy huomenna Naritan lentokentälle jopa 5 laukun kanssa. heheh. Myrreä ei ole jenin huonot kurssit ostelua haitanneet. :)

Kävimme myös Rinan synttäreitä juhliessa Club Asiassa, jonne oli 2000 jenin sisäänpääsy (kuulemma perjantaisin ei pääse sen halvemalla minnekään clubiin) ja sitä ennen olimme The Lock Up -nimisessä ravintolassa syömässä, jonka ideana oli pelottelu. :D koko paikka näytti maan alle rakennetulta vankilalta, jossa ruokapöydät olivat selleissä ja jossa tuli n. tunnin välein joku naamaripäinen äijä pelottelemaan samalla, kun koko ravintolan valot sammuivat ja siellä alkoi pauhaa KOVALLA epämääräinen pelottava musiikki ja strobovalot vilkkuivat. ihan hauska juttu. etenkin kun kaikki muut paitsi minä ja Thomas olivat saada paskahalvauksen. heh. Ruoka oli hyvää ja saimme laulettua Rinalle onnittelulaulut. ps. siellä ravintolassa soi myös Nightwish. :--D

Kuvia en nyt saa lisätyksi tähän sepustukseen, joten ne pamahtavat sitten seuraavaan päivitykseen! ps. ihan vaan mainittakoon, että vaikka vuokrasopimuksessamme lukee, ettei tänne saa tuoda mitään lemmikkejä, niin meillä on silti täällä pieniä omia ystäviä, jotka vipeltävät öisin ja ovat hieman ujoja yksilöitä. Puhun siis torakoista. Meillä on täällä käynnissä suurin inkvisitio sitten vuoden 1200 ja olemme päättäneet pyydystää jok'ikisen semmoisen kakkapään, joka kehtaa tulla meidän asuntoon! Nukun siis lattialla. miettikääs sitä! Me ollaan tapettu niitä jo 5. alan jo kohta tottua niihin naperoihin...

pps. koska TV ei toimi, on taustametelinä toiminut Groove FM:n nettiradio. hittibiisejä molempien makuun. :D  oi sitä iloa ja onnea, kun molemmat tiedetään lähes kaikki Grooven biisit. lol. nyt alan kuitenkin vaihtaa vaatteita ja laittaa hieman hiuksia, koska kohta mun pitää jo lähteä kohtaamaan Tokion metrot yksin - ensimmäistä kertaa ikinä. hui.

Mutta kiitos ja kuulemiin!

TOKI

Monday, August 22, 2011

Moikkamoi Wienin lentokentältä, ollaan taas täällä jotain neljä tuntia. Huippua. *sarcasm*



Suomessa meijän pitäis olla joskus puolen yön huippeilla, katotaan oisko nyt vaikka lennot ajoissakin... 


Friday, August 19, 2011

jou

Dum dum dum paljon on taas tapahtunut sitten viimemerkinnän. Ollaan mm. vietetty yö Shinjukussa baareilemassa, muutettu (saman talon sisällä kylläkin, yläkertaan), käyty keikalla ja hengattu lisää monogramin poppoon kanssa, käyty tosi tosi omituisessa perinteisessä japsiraflassa ja leikitty ilotulituksilla yöllä puistossa. Mahtavaa!

Nyt sit kuvaspämmi:

näkymä meijän ikkunasta

Shibuyaaaa

Murphy

monogram♥ 


Hiroshi! (monogramista)

raflaposse (Go, Hiroshi ja Madoka & mustekala-makkara)

ilotulitukset

Go



Yasuna ja Sanni

hanabibattle

koko poppoo♥ in da park

Täällä tuli tosiaan tänään maanjäristysvaroitus ja sit pikkunen järistys (sen keskus oli jossain suht kaukana ja merellä niin Tokiossa ei erityisemmin tuntunut), ja sit vielä koillisrannikolle tsunamivaroitus, joka kyllä peruttiin myöhemmin. Tuntuu et näitä järistyksiä on viimeaikoina ruvennut tulemaan enemmän, viimereissuilla ei huomattu tyyliin yhtään, ja nyt ollaan ainakin parina yönä herätty siihen että lamput heiluu ja talo natisee. Vaikka isot järistykset on tietysti tosi vaarallisia ja kamalia, niin nää pienet on tavallaan tosi mielenkiintosia ja jänniä. Paikalliset suhtautuu niihin melkeenpä välinpitämättömästi.

// Tänään on satanut lähes koko päivän ja telkkarissa sanottiin, että vettä on Tokiossa tullut ~60ml/h. eli aika paljon ja lämpötila tippui 35 asteesta 22 asteeseen, et tänään on ollut harvinaisen kylmä (lue: ihanan viileä) päivä. Lähdetään illemmalla varmaan vielä seikkailemaan Koenjin lähibaareihin ja mahdollisesti käydään vielä Koenjin aseman vieressä olevassa karaokessa lurauttelemassa. Tänään ei nimittäin jaksettu lähtee minnekään kauemmas ja toisaalta kaikki junat on/oli myöhässä maanjäristyksen ja sateen takia.

Muutettiin siis tosiaan tänne yläkertaan alakerrasta ja noh, 64 neliön asunnon jälkeen nää kaksi huonetta tuntuu aika pieniltä..... nimittäin keittiö toimii myös eteisenä ja WC on verrattavissa junan tai lentokoneen superkompaktiin, 70-luvun muovikammotukseen. lol.. Täällä ei ole myöskään mitään tuoleja/penkkejä/sohvia, eikä oikeastaan edes kunnon pöytää (paitsi tämä pieni, jonka on valloittanut TV ja läppäri). yleisesti ottaen näitä huoneita vallitsee ei-niin-hallittu kaaos:

Keittiö/eteinen.

olohuone/makuuhuone/ruokailuhuone etc.  ja KAAOS!

superkompakti WC. muovia lattiasta kattoon... 
Kyllä tänne kaksi ihmistä mahtuu asumaan yhteen huoneeseen, mutta ihan mielenterveyden ja fyysisenkin terveyden kannalta en suosittele yhtään useampaa dudea. (anttila syö kaksi päivää vanhoja ranskalaisia salaatinkastikkeen kanssa.... trololol pahoja)

Mut nyt, ADIOS AMIGOS!

T. Banaani (Anttila) ja Sanni (TOKI)

XOXO